News

Bildin mukaan Schumacherin hoito olisi ympärivuorokautista ja hoitohenkilökunta koostuisi noin 15:sta terveydenhuollon ...
Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä kuplii hiljainen ja toistaiseksi julkisuudelta visusti peitossa pidetty tyytymättömyys.
Yksittäiset painajaiset ovat tavallisia, eikä niiltä voi täysin välttyä, sillä elämässä tulee erilaisia huolenaiheita. Jos ...
Juontaja Jenni Pääskysaari purkaa Aki Linnanahteen podcastissa suhdettaan julkisuuteen. Hän kommentoi julkisuuden negatiivisia lieveilmiöitä. ā€“ Siinä maailmassa oli sellaisia toimintatapoja ja toimint ...
Suwalkin käytävällä viitataan metsäiseen noin 70 kilometrin levyiseen ja 100 kilometrin pituiseen maa-alueeseen Puolan ja ...
Brittiläinen 27-vuotias mies jäi lumivyöryn alle Ranskan itäosassa sijaitsevalla Savoien alueella. Vuoristoalueella oli ...
Ainakin 143 ihmistä on kuollut Kongon demokraattisessa tasavallassa Keski-Afrikassa tapahtuneessa venepalossa. Asiasta ...
Yhdysvallat aikoo vähentää Syyriassa olevien joukkojensa määrää noin puolella tulevien kuukausien aikana. Asiasta kertoo Yhdysvaltain puolustusministeriö.
Trumpin liittolaisena karkotuksissa ollut El Salvadorin presidentti syytti kaksikkoa ā€margaritojen siemailustaā€.
Ilmastonmuutoksen myötä niin okakaarnakuoriaiselle, kirjanpainajalle kuin muillekin kaarnakuoriaislajeille on tullut Suomessa ...
Kaksi Britannian kansalaista, nainen ja henkilö, jonka nimeä ei ole julkistettu, israelilainen nainen sekä köysiradalla ...
Trumpin hallinto on julkaissut koronasivuston, jossa kritisoidaan maailman terveysjärjestö WHO:ta, edellistä presidenttiä Joe ...