Sastamalassa on aloittamassa toimintaansa uusi hautaustoimisto, vuokrauspalvelu sekä osa-aikainen koruyritys. Lisäksi useampi ...
Sastamalassa vuodesta 2019 varhaiskasvatusjohtajana työskennellyt entinen liigalentopalloilija Jarmo Korhonen jää ...
Suomalaisen kirjan museo Pukstaavissa pääsee kurkistamaan Tatu ja Patu -kirjojen syntyvaiheisiin perjantaista 14. helmikuuta ...
Tyrvään Sanomien kolumnisti Jari Penttilä vertaa VaLePan kevätkuntoa neljän vuoden takaiseen ja pohtii, mistä ...
Oman menovinkkisi voit jättää tästä. Elokuvat Elokuvan ensi-ilta. Ajattomat filmit -ryhmän uusi elokuva Peltipurkkiunelmia ...
Koirahoitolaa uimahalliin suunnitellut yrittäjä osti aiemmin tilat sadalla eurolla Sastamalan kaupungilta. Uimahallin ...
Sastamalan kaupunki tavoittelee lisää liikettä asukkailleen ja toteuttaa nyt ensimmäistä kertaa liikkumissuunnitelmaa ...
Postimerkin päivää vietetään ystävänpäivänä valtakunnallisesti eri paikkakunnilla paikallisten postimerkkikerhojen toimesta. Sastamalassa tapahtuman järjestää paikallinen Etelä-Satakunnan ...
Yli tuhannella sastamalalaisella oli vuoden lopussa maksuhäiriömerkintä. Katso, kuinka paljon maksuhäiriöisiä on omalla ...
Hallitus laskee, että julkisen terveyden­huollon kuormitus vähenee, kun yli 65-vuotiaat siirtyvät käyttämään yksityistä ...
Äetsän kirjastossa on esillä sastamalalaisen kuvataiteilijan Heidi Piipon teoksia materiaaleista, jotka eivät jää ...
Vielä toissa vuonna työministeri Satonen sanoi, että työnhakupakkoa aiotaan höllentää. Sen sijaan osa-aikatyötä tekeville on ...